Tätä on nyt pohdittu, suunniteltu ja lykätty vuoden verran.
Vuoden ajan olen miettinyt, onko minulla tähän aikaa ja osaanko tehdä tämän
niin hyvin kuin haluaisin. Viimeisen viikon aikana ei ole meinannut tulla uni
iltaisin ja jännityksensekainen odotus on katkonut ajatuksia pitkin päivää.
Elämänasenteeni on yläasteelta asti ollut, että jos jotain tehdään niin tehdään täysillä. Jos
tietää, että ei pysty antamaan itsestään kaikkea, niin ei kannata edes aloittaa.
Tämä ideologia on vaikuttanut elämääni paljon: en ole kokenut montaakaan suurta
epäonnistumista ja katsoessani elämääni taaksepäin voin olla ylpeä itsestäni. Se
luo toisaalta aikamoisia paineita myös tulevaisuuden haasteista suoriutumiseen.
Siksi kynnys blogin aloittamiseen on ollut korkea. Haluaisin
päivittää tänne usein ja mieluiten hiottuja ja ajan kanssa kirjoitettuja
postauksia, ja pelkään, etten aina pysty siihen. Mutta toisaalta, jos inspiraation hetkiä ja uusia ideoita lykkää aina siihen, ”kun
on kunnolla aikaa” tai ”pystyy keskittymään paremmin”, saako itsestään kaikkea
irti? Onko kaikkea pakko tehdä koko sielullaan? Ehkä joskus pitää vain yrittää, vaikka ei tuntisi itseään täysin valmiiksi. Nyt into blogin
perustamiseen on joka tapauksessa kasvanut pelkoa suuremmaksi. Olen tullut
siihen tulokseen, että jos lykkään tätä ”parempaan aikaan”, tulen katumaan. En
annan täydellisyyden tavoitteluni lannistaa tätä innostusta ja motivaatiota.
 |
| Kuva: Krissy Venosdale, täältä |
Blogi on luotu, se on kaikkien luettavana ja arvioitavana. Huih!
En olisi ikinä voinut kuvitella, kuinka innoissani tästä olen. Tuntuu todella
hyvältä ja oikealta. Vaikka elämässäni on meneillään tällä hetkellä paljon
isoja asioita, olen päättänyt löytää bloggaamisellekin aikaa. Ehkä
kirjoittamisesta voi muodostua rentoutumiskeino, tapa järjestellä arjen
kaaosta. Aikeenani on kirjoitella tänne ajatuksiani erityisesti henkisestä kehittymisestä
ja jaksamisesta – kuitenkaan urheilua, ruokaa, sisustamista ja yleistä arjen
hehkutusta unohtamatta.
Tämä blogi on tarkoitettu lähinnä itselleni
motivaatiopankiksi. Jos kuitenkin olisin perustanut blogin vain itseäni varten,
olisin yhtä hyvin voinut jatkaa kirjoittamista päiväkirjaani. Toivon siis, että myös te lukijat
saisitte pohdinnoistani jotain irti: inspiraatiota, viihdykettä tai edes
ärsykettä.
Tästä se alkaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti