keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Proteiinipitoinen salaatti Marks & Spencerin tyyliin

Olen maailman huonoin vaimo, mitä ruuanlaittoon tulee. Jos olen yksin kotona, saatan olla syömättä yli kuusi tuntia ihan vain siksi, etten jaksa kokata. Kun mies on kotona, ruokaa on pakko olla kahden ja puolen tunnin välein, ja minunkin täytyy ryhdistäytyä. Eli keitän makaronia tai riisiä ja paistan jauhelihaa tai kanaa – ilman kastikkeita tai sen kummempia mausteita. Onhan lihassa yleensä marinadi. Uunissa kanastani tulee ihan hyvää, mutta pannulla paistan sen aina ylikypsän kuivaksi, koska salmonella. Vihannekset valmistuvat mikrossa.

Sitten kun kerran puolessa vuodessa innostun oikeasti tekemään ruokaa, väsään kaiken maailman ituhippisalaatteja tai bataatti-porkkana-peruna-ruhosipuli-kurkku-keittoja. Niin, nehän saa salilla käyvän nälkäisen miehen karjumaan innosta.

Tällä viikolla sain pitkästä aikaa ruokainspiraation. Työkaverini tutustutti minut Briteissä aivan täydelliseen Marks & Spencerin Super Nutty Wholefood -salaattiin, jota olen himoinnut lähes päivittäin tuon reissun jälkeen. Se soija-inkiväärikastike oli vain niin uskomattoman hyvää. 

Valitettavasti salaattia ei ole saatavilla Suomessa, mutta eilen löysin hyvältä kuulostavan reseptin ihanasta blogista. Riensin Stockkan Herkkuun, jossa loistava ja kärsivällinen myyjä johdatti minut kahdenkymmenen minuutin pyörimisen jälkeen inkivääritahnan, kvinoan, riisiviinietikan ja papujen luo. Pähkinät hain Punnitse & Säästästä. Tosin kaiken kaupungilla pyörimisen jälkeen olin niin poikki, etten jaksanut alkaa tekemää salaattia.

Tein sen sitten tänään. Ihan hyvää tuli. Ensimmäinen versio kastikkeesta sai kyllä vain irvistämään (liikaa inkivääriä, tahna olikin vähän oletettua tujumpaa :D), mutta toinen maistui melkein samalta kuin miltä muistan M&S:n version maistuneen. Mieskin suostui lopulta maistamaan, kuulemma ihan hyvää, mutta liikaa soijaa.

Taidan kuitenkin tehdä tätä toistekin. Ravintoarvot kohdillaan ja salaatiksi todella täyttävää. Paistoin tähän kyllä lisäksi kanan fileesuikaleita (kuiviksi ja kumisiksi, totta kai), koska ihan vielä en ole valmis siirtymään täysin lihattomiin lounaisiin.



Tässä siis oma, vähän muokattu reseptini (noin 6–8 henkilölle):

Salaattiin:
Reilu kourallinen maapähkinöitä
Reilu kourallinen manteleita
Reilu kourallinen pistaasipähkinöitä
Pari parsakaalin kukintoa
Yksi iso porkkana
400 g mustasilmäpapuja
1–2 dl kypsennettyä kvinoaa
100 g herneitä
100 g pilkottuja varsipapuja

Oi, se kastike:
2 rkl soijaa
1 rkl hunajaa
1 tl inkivääriä
2 rkl öljyä
1 tl riisiviinietikkaa

Lisäsin siis alkuperäisen reseptin kastikkeeseen riisiviinietikan ja vähensin hunajaa ja inkivääriä. Veikkaan, että jos käyttäisi raastettua tuoretta inkivääriä, sitä saisi laittaa reippaammin. Salaattiin lisäsin varsipapuja.

Salaatin tekemiseen aikaa meni yli tunti, mutta lähinnä siksi, että tein ensimmäisen kerran kvinoaa. Samasta syystä keittiön siivoamiseen meni puoli tuntia. Vieläkin sukanpohjasta löytyy pari siementä. Saisipa jostain tätä esikypsennettynä!


torstai 1. lokakuuta 2015

Liverpool, Manchester ja svengaavin DJ

sunset in England

Kirjoitan tätä postausta junassa Helsingistä Turkuun. Takana on neljän tunnin yöunet sekä rankka mutta antoisa viikko: kymmeniä työtunteja, satoja sivuja tenttikirjoja ja neljän päivän reissu Britteihin. Tänään on vielä edessä kaksi luentoa sekä viimeinen työvuoroni vaatekaupan myyjänä. Olo on vähän haikea, mutta toisaalta tiedän, että tulossa on vielä niin paljon hienompia kokemuksia ja hommia. Ja kyllä ne oikeat ystävät säilyy, vaikka ei samassa työpaikassa enää oltaisikaan.

London from the sky
Hurmaava Lontoo iltavalaistuksessa 
Lontoossa olin käynyt kerran aiemmin, mutta nyt pääsin ensimmäistä kertaa Liverpooliin, Birminghamiin ja Manchesteriin. Englanti ei ole ikinä ollut minulle mikään lemppari maa tai brittiläinen kulttuuri kovinkaan innostava; ensimmäisenä mieleen tulee sateinen ja harmaa sää, tylsä ruokakulttuuri ja vähän ynseät ihmiset. Mutta täytyy myöntää, että tämä reissu oli kyllä hieno. Sai hymyillä ja nauraa posket kipeänä, ihailla idyllistä Englannin maaseutua auton ikkunasta ja kävellä kauniissa Manchesterissa. Manchester yllätti minut ihan täysin arkkitehtuurillaan! Kaupunki oli virkistävän rosoinen yhdistelmä vanhoja kivitaloja, perinteisen brittiläisiä pubeja ja moderneja lasiseiniä.

a pub in Manchester

Hotel Palace Manchester


Kaikkein parasta oli kuitenkin DJ, jonka mieletöntä meininkiä pääsimme seuraamaan The Thirsty Scholar -nimisessä pubissa. Keski-iän paremmalla puolella olevalla DJ Martin The MODilla oli päällään harmaanruskea puku, lohenpunainen taskuliina ja ruskeat puvunkengät. DJ-pöytä oli peitetty Jamaikan lipulla, ja aina kun mies hillittömiltä muuveiltaan kerkesi, hän hörppäsi kaljaa tinatuopista. MOD soitti meidän ja parin muun seurueen (aasialaisten turistien ja nurkassa sylikkäin kuhertelevan parin) iloksi funkia, bluebeatia, modjazzia ja soul club -klassikoita mustilta vinyyleiltä. Vinyylikokoelma koostuu vain singleistä, ja se on MODin oma kokoelma, jota hän kuljettaa mukanaan keikoilleen. Hetkeen en ole ollut mistään niin innoissani! Koko seurueemme hytkyi tuoleillaan hymyt korvissa.

English Pub

 
the best DJ ever
The Thirsty Scholar -pubi ja DJ Martin the MOD
Nyt pitäisi taas palata arkeen Suomessa. Arki ei kuitenkaan tarkoita enää samaa kuin viime keväänä. Paljon on muuttunut: Irtisanouduin vaatemyyjän työstäni, ja tiedossa on töitä, jotka vastaavat paljon enemmän unelmiani ja kiinnostuksen kohteitani. Asenteeni koulua ja ylipäätään tulevaisuuttani kohtaan ovat muutaman viikon aikana muuttuneet hämmentävän paljon, ja olen joutunut pohtimaan monia varmoina pitämiäni arvoja uudelleen. Muutos ja epävarmuus ovat ennen olleet minusta pelottavia, mutta nyt ne vain kutkuttavat hyvällä tavalla. Ehkä se on merkki siitä, että nämä muutokset ovat oikeita, terveitä ja minulle sopivia.

hotelli Vaakuna Helsinki
Tiistaina herättiin hotelli Vaakunassa ihanaan auringonnousuun ja näköalaan asema-aukiolle.

tiistai 8. syyskuuta 2015

Mitä onnellisen avioliiton eteen pitää uhrata?

Jeii, tänään tulee taas Ensitreffit alttarilla! Olen ihan tammenterhoina kyseisestä sarjasta, vaikka täytyy myöntää, että ensimmäisen kauden mainosten ilmestyessä katukuvaan ennemminkin närkästyin koko formaatista. Vannoin, etten alkaisi moista huuhaa-sarjaa seuraamaan. Toisin kävi, ja joka tiistai istuin sohvan reunalla klo 21–22 intensiivisesti ruutua tuijottamassa. Sarja yllätti todentuntuisuudellaan ja oli ihanan herkkä ja vakavamielinenkin verrattuna samaan aikaan pyörineeseen Temptation Islandiin.

Suomen Ensitreffejäkin paremmaksi osoittautui kuitenkin Ensitreffit alttarilla USA eli Married at First Sight. Seurasimme sitä yhdessä mieheni kanssa ihan intona (saikohan tätä paljastaa julkisesti? :D) kauden alusta loppuun. Yhdysvaltojen versiossa oli enemmän potkua – kuten olettaa saattaakin – kuin suomalaisessa versiossa; se näytti parien aitoja pettymyksiä, paljon flirttiä ja kutkutusta sekä työtä, jota avioliiton eteen pitää tehdä. Siinä yksinkertaisesti tapahtui enemmän kuin vähän värittömässä ja hidastempoisessa suomalaisessa versiossa.

Koska Married at First Sight sisälsi niin paljon tuttuja arkisia parisuhteen tilanteita ja syvällistä spontaania keskustelua parien välillä, sarja innoitti myös minut ja mieheni yllättävän mielenkiintoisiin keskusteluihin. Eräässä jaksossa parit pohtivat sitä, mitä he olivat joutuneet uhraamaan avioliiton eteen. Asiantuntijat nyökyttelivät, että kyllä, joistakin asioista luopuminen on välttämätöntä avioliiton myötä. Yksi pari kertoi ystävien kanssa vietetyn ajan vähenevän, toinen uskoi, ettei harrastukselle jäisi niin paljoa aikaa.

Tämä ajatus tuntui sekä minusta että miehestäni vieraalta. Emme kumpikaan kokeneet, että olisimme avioliiton takia joutuneet kieltäytymään ystävien kutsuista tai jättämään välistä harrastuskertoja. Yleisesti tunnutaan ajattelevan, että parisuhde automaattisesti haukkaa suuren palan ”oman elämän” ajasta ja että avioliitto viimeistään pakottaa kotiin nyhjäämään. Me olemme kuitenkin puolivahingossa ystävystyneet toistemme ystävien kanssa, ja kaveripiirimme ovat siten yhdistyneet. Me kumpikin menemme paljon, joko erikseen tai yhdessä isossa ystäväporukassa. Ja mikä parasta, saliharrastuksemmekin on yhteinen. Sen sijaan, että parisuhde estäisi harrastamisen, kumppani päinvastoin kannustaa silloin, ku itse ei ehkä jaksaisi.

Mutta kyllä avioliitto ja parisuhde on jotain pakottanut uhraamaan. Yksinoloaikaa on totta kai vähemmän, mutta eniten on täytynyt joustaa omista pinttyneistä tavoista ja jopa periaatteista. Minä olen joutunut opettelemaan jotkut perfektionistiset, aikaa tunneittain syövät neuroosini pois. Ennen triplatsekkasin kaiken: onko sähköpostini varmasti lähtemässä oikeaan osoitteeseen, onhan avaimet varmasti mukana, eihän jääkaapin ovi jäänyt auki kun lähden kotoa (tätä tapaa en ymmärrä itsekään) ja alkoihan työvuoroni varmasti 15.30 eikä 15.00. Kuitenkin isoin tapa, josta olen joutunut luopumaan, on liiallinen muiden ihmisten miellyttäminen ja turha vaivannäkö asioiden eteen. Sinkkuna ollessani saatoin nysvätä tuntikausia tehden mitättömiä koulujuttuja, mutta vakavan parisuhteen myötä on ollut pakko oppia tekemään asiat vähän vähemmällä kiillottamisella. 

Toisaalta, vaikka nuo tavat toivat minulle aikanaan turvallisuuden ja varmuuden tunnetta, olen nyt ihan tyytyväinen, että opettelin niistä eroon. Voiko niitäkään siis edes sanoa uhrauksiksi? Loppujen lopuksi millään kerralla, kun olen avioliiton myötä päästänyt jostain asiasta irti, elämäni ei ole muuttanut  huonompaan suuntaan enkä ole tuntenut itseäni vähemmän onnelliseksi. Jos avioliiton takia joutuu luopumaan jostain itselle tärkeästä harrastuksesta, ystävästä, tavasta tai periaatteesta, ja kokee sen takia itsensä onnettomammaksi, onko avioliitto varmasti tasapainoinen? Tai kumppanin vaatimukset oikeutettuja?



Toivottavasti tällä Ensitreffit alttarilla -kaudella syntyisi yhtä inspiroivaa keskustelua kuin Married at First Sightista ja että parit heittäytyisivät kokeiluun niin aidosti, että onnistumisista ja konflikteista tulisi samaistuttavia meille sarjan innokkaille katsojille. 

tiistai 1. syyskuuta 2015

Ah, syyskuun eka

Syyskuu. Vihdoin.

Syksy on ollut lempivuodenaikani niin kauan kuin muistan, mutta ikinä ennen en varmaan ole odottanut sitä näin paljoa. Kesä on ollut poikkeuksellisen raskas töissä, ja pidän ”kesälomani” vasta nyt syyskuussa, joten tämä päivä on siksi todella odotettu. Lisäksi kesä on ollut sään puolesta niin epämääräinen, että siksikin kaipaa jo rehellistä vuodenaikaa.

syksy lehdet


Syksyn lähestyessä kuulee pääosin vain valituksia kesän loppumisesta. Syksy koetaan synkkänä päätöksenä iloisille kesäpäiville ja merkkinä tylsän arjen alkamiselle. Monilta katoaa kaikki kesän aikana loistava energia ja inspiraatio heti, kun ensimmäiset lehdet varisevat maahan. Itse en ymmärrä, miten syksy voi masentaa, koska siinä on niin paljon, mitä rakastaa:

Uudistuminen ja alusta aloittaminen. Syksy merkitsee minulle uudistumista niin koulun kuin kauneudenhoitorutiinien, urheilun, kodinhoidon ja ruokailunkin suhteen – kun kaikki on ollut kesällä vähän retuperällä, syksyllä puhkeaa kauhea vimma pistää asiat järjestykseen ja siivoksi. Kesällä kasvot pestään milloin mihinkin aikaan vuorokaudesta, salilla käydään kun töiltä ja terassilta kerkeää, kotona käydään lähinnä nopeasti pesemässä pyykit ja nukkumassa ja ruokavalio koostuu lähinnä ravintola-annoksista ja noutoruuasta. Vaikka vapaus ja rentous on kesällä mukavaa, syksy tuo elämään ihanaa järjestystä ja selkeyttä, jota ainakin itse kaipaan.

Luvallinen tunnelmointi kotona. Kesän rientojen jälkeen on ihana sulkeutua välillä neljän seinän sisälle, kaivaa kaapeista kynttilät ja muuttaa sisustusta tunnelmallisempaan ja tummempaan. Toisin kuin muut vuodenajat, syksy ei velvoita mihinkään. Syys- ja lokakuussa ei ole stressaavia suurjuhlapyhiä, jotka yleensä vain pettävät korkeat odotukset. Pakollisten pönötysjuhlien sijaan syyskuussa kyläillään spontaanisti ystävien luona ja parannetaan maailmaa rennosti verkkareissa kynttilänvalossa.

Rutiinit. Koska teen kesällä vuorotyötä vaateliikkeessä, en saa järjestettyä arkeeni niin selkeitä rutiineja, kuin henkinen jaksamiseni vaatisi. Siksi odotankin kouluun palaamista, aikaisia herätyksiä, alkuiltojen treenejä ja iltoja, jotka on pyhitetty rentoutumiselle (tai pyykinpesulle). Myös se, että pääsen myös kesäisin vuorotyötä tekevän mieheni kanssa kahdestaan illalla kauppaan, tuntuu luksukselta kesän yksinäisten lähi-Siwassa pysähtymisten jälkeen.

Pimeys ja valot. Syksyllä pimeys on erilaista kuin talvella: syksyn pimeys on sysimustaa ja se peittelee kaiken. Kun talven pimeys on lannistavaa, syksyn pimeys rauhoittaa ja tuo lämpimän olon. Lapsuudenkotonani syysillan pimennyttyä keittiöstä sammutettiin kattolamput ja sytytettiin sivu- ja tiskipöydän valot sekä ruokapöytään kynttilöitä, keitettiin teetä ja syötiin pitkään yhdessä iltapalaa. Nuo illat ovat isoin asia, jota kaipaan kotoa. Ehkä siksi pimeät syksyiset illat keittiössä kynttilän valossa tuovat minulle turvallisen ja onnellisen olon.

Pimeys on jollain lailla kutkuttavaa myös kaupungissa. Kontrasti sävyttömän pimeyden ja keskustan satojen valojen välillä on huumaavan tunnelmallista. Kun pyöräilen illalla kotiin ja sateesta märkä asfaltti heijastaa katulamppujen keltaista valoa, olen onnellisimmillani. Etenkin Turussa syysillat ovat melkein taianomaisia, koska Aurajoen rannan ja sen rakennuksien valaistus on suunniteltu niin taitavasti.

syksy Turku

Turun Tuomiokirkko portaat


Viileys.  Kesän jälkeen osaa taas arvostaa iltaisin viileää makuuhuonetta ja aamuja, jolloin ei herää hiestä märkänä sotkeutuneena peittoon ja lakanoihin. Meikkikään ei valu pois samaa tahtia kuin sitä sutii naamaan, kun lämpötila kämpässä ei kohoa yli 25 asteen. Ja kirpeät aamut herättävät mukavasti ensimmäiselle luennolle.

Ruoka. Kirpeät suomalaiset omenat, sienet ja niistä tehdyt kastikkeet ja kotimaiset marjat. Nam.

Syysvaatteet. En jostain syystä vain osaa olla tyylikäs kesällä: osaan kerrospukeutumisen paljon paremmin kuin nirunarutoppien käytön. Enkä käytä hameitakaan. Talvella taas on pakko tunkea päälle tyylittömän paljon toppaa ja paksuja kerroksia. Kevät- ja syysvaatteet ovat eniten mieleeni, ja näistä kahdesta vielä voiton vie syysvaatteet: muhkeat neuleet, saappaat ja nilkkurit, nahkatakit, viininpunainen väri ja isot huivit. Gotta love it.

syksy lehti



Syksyllä on helppo olla onnellinen

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Naantalintäyteinen viikonloppu



Ihana Naantalin vanha kaupunki


Kaunis kesäinen Naantali








Viimeinen reilu viikko on mennyt täysin nokka kiinni pääsykoekirjoissa. Hain liiketoimintaosaamisen opintokokonaisuuteen, jonka aloittaisin jo nyt syksyllä, ja on ollut melkoiset paineet saada koealue luettua kunnolla. Olen suunnitellut koko tulevan lukuvuoden luottaen, että pääsen kyseiseen sivuaineeseen, joten paineet ovat olleet lievästi sanottuna suuret. Aikaa lukemiseen on täytynyt raivata aikaisista aamuista ja illan viimeisistä tunneista, koska päivät ovat menneet töissä. Kätevästi kesän superhelteet osuivat vielä tietenkin juuri näille viimeisille ja tärkeimmille lukupäiville. Stressitasot ovat mukavasti nousseet samaa tahtia lämpömittarin lukeman kanssa.

Kouluasioissa olen todella armoton itseäni kohtaan. Jos lähitulevaisuudessa on tiedossa tärkeä essee, tentti tai varsinkin pääsykoe, en vapaa-ajallani pysty tekemään mitään muuta kuin opiskelemaan – ainakaan ilman huonoa omaatuntoa ja itseni ruoskimista. En kestäisi ajatella pieleen menneen tentin jälkeen, että jos olisin käyttänyt jätskitreffeihin kuluneen ajan lukemiseen, olisin ehtinyt kerrata ehkä juuri ratkaisevat sivut tenttikirjasta. Opiskelun ihanin ja brutaalein piirre on juuri se, että vastaat vain itsellesi niin menestyksestä kuin epäonnistumisistakin. Tee nyt, mitä sinun täytyy, niin voit tehdä tulevaisuudessa sitä, mitä haluat on minusta voimaa antava lause, joka auttaa itsekurin säilyttämisessä silloinkin, kun ulkona paistaa aurinko ja tekisi mieli pistää biksut päälle ja painella Vartsikalle lukemaan hömppälehtiä.


Eräässä ihanassa putiikissa oli myynnissä tällaisella kuvalla varustettu tyyny,
joka kuvasi aivan täydellisesti minun ja ystäväni sunnuntaita :D

Olinkin todella yllättynyt, kun viikonloppuna karkasin useamman kerran viettämään aikaa ystävien kanssa. Kahtena päivänä ajoimme Naantaliin nauttimaan kesästä ja hyvästä ruuasta, ja perjantaina sain yllätyskutsun työkavereiden kanssa jokilaivoille. Ja mikä parasta, en edes murehtinut kouluhommia ulkona ollessani. Pystyin oikeasti, aidon rehellisesti rentoutumaan ja pitämään hauskaa. Nuo päivät tulevat varmasti olemaan tämän kesän yhdet muistelluimmista. Hetket, joina ympärillä on vain rakastamiaan ystäviä, aurinko lämmittää ja mieltä ei paina mikään, saa tuntemaan niin valtavaa kiitollisuutta ja puhdasta onnea, etteivät mitkään sanat riitä. Pitää tyytyä vain hymyilemään.

Ravintola Uusi Kilta
Huikean hyvä crème brûlée ja sen kaveri irish coffee Ravintola Uudessa Killassa. Maistui! 

Koe oli eilen, ja kaikesta hurvittelusta huolimatta se men ihan hyvin. Ei siitä nyt täysiä pisteitä tule, mutta kyllä luultavasti sisään päästiin. Viime viikonloppu taisi opettaa hiukan armollisuutta. Ainakin nuo päivät olivat ihana muistutus siitä, mitkä asiat tässä elämässä loppujen lopuksi oikeasti ovat merkityksellisiä ja oman ajan arvoisia.

Naantali auringonlasku
Tällaiseen näkymään päättyi meidän torstai-ilta <3