torstai 1. lokakuuta 2015

Liverpool, Manchester ja svengaavin DJ

sunset in England

Kirjoitan tätä postausta junassa Helsingistä Turkuun. Takana on neljän tunnin yöunet sekä rankka mutta antoisa viikko: kymmeniä työtunteja, satoja sivuja tenttikirjoja ja neljän päivän reissu Britteihin. Tänään on vielä edessä kaksi luentoa sekä viimeinen työvuoroni vaatekaupan myyjänä. Olo on vähän haikea, mutta toisaalta tiedän, että tulossa on vielä niin paljon hienompia kokemuksia ja hommia. Ja kyllä ne oikeat ystävät säilyy, vaikka ei samassa työpaikassa enää oltaisikaan.

London from the sky
Hurmaava Lontoo iltavalaistuksessa 
Lontoossa olin käynyt kerran aiemmin, mutta nyt pääsin ensimmäistä kertaa Liverpooliin, Birminghamiin ja Manchesteriin. Englanti ei ole ikinä ollut minulle mikään lemppari maa tai brittiläinen kulttuuri kovinkaan innostava; ensimmäisenä mieleen tulee sateinen ja harmaa sää, tylsä ruokakulttuuri ja vähän ynseät ihmiset. Mutta täytyy myöntää, että tämä reissu oli kyllä hieno. Sai hymyillä ja nauraa posket kipeänä, ihailla idyllistä Englannin maaseutua auton ikkunasta ja kävellä kauniissa Manchesterissa. Manchester yllätti minut ihan täysin arkkitehtuurillaan! Kaupunki oli virkistävän rosoinen yhdistelmä vanhoja kivitaloja, perinteisen brittiläisiä pubeja ja moderneja lasiseiniä.

a pub in Manchester

Hotel Palace Manchester


Kaikkein parasta oli kuitenkin DJ, jonka mieletöntä meininkiä pääsimme seuraamaan The Thirsty Scholar -nimisessä pubissa. Keski-iän paremmalla puolella olevalla DJ Martin The MODilla oli päällään harmaanruskea puku, lohenpunainen taskuliina ja ruskeat puvunkengät. DJ-pöytä oli peitetty Jamaikan lipulla, ja aina kun mies hillittömiltä muuveiltaan kerkesi, hän hörppäsi kaljaa tinatuopista. MOD soitti meidän ja parin muun seurueen (aasialaisten turistien ja nurkassa sylikkäin kuhertelevan parin) iloksi funkia, bluebeatia, modjazzia ja soul club -klassikoita mustilta vinyyleiltä. Vinyylikokoelma koostuu vain singleistä, ja se on MODin oma kokoelma, jota hän kuljettaa mukanaan keikoilleen. Hetkeen en ole ollut mistään niin innoissani! Koko seurueemme hytkyi tuoleillaan hymyt korvissa.

English Pub

 
the best DJ ever
The Thirsty Scholar -pubi ja DJ Martin the MOD
Nyt pitäisi taas palata arkeen Suomessa. Arki ei kuitenkaan tarkoita enää samaa kuin viime keväänä. Paljon on muuttunut: Irtisanouduin vaatemyyjän työstäni, ja tiedossa on töitä, jotka vastaavat paljon enemmän unelmiani ja kiinnostuksen kohteitani. Asenteeni koulua ja ylipäätään tulevaisuuttani kohtaan ovat muutaman viikon aikana muuttuneet hämmentävän paljon, ja olen joutunut pohtimaan monia varmoina pitämiäni arvoja uudelleen. Muutos ja epävarmuus ovat ennen olleet minusta pelottavia, mutta nyt ne vain kutkuttavat hyvällä tavalla. Ehkä se on merkki siitä, että nämä muutokset ovat oikeita, terveitä ja minulle sopivia.

hotelli Vaakuna Helsinki
Tiistaina herättiin hotelli Vaakunassa ihanaan auringonnousuun ja näköalaan asema-aukiolle.

1 kommentti:

  1. Betfair-BET-bET-bET-bET-bET-bET-bET-bET-bET-bET-bET-bet-bET-bet-bet-bET-b-bet-bET-bet-b-bet.
    Betfair-BET. Betting youtube downloader exchange, the Betfair exchange. Betfair-BET, the latest online bookmaker. Welcome bonus, bonus for new players.

    VastaaPoista