Mitä onnellisen avioliiton eteen pitää uhrata?

Jeii, tänään tulee taas Ensitreffit alttarilla! Olen ihan tammenterhoina kyseisestä sarjasta, vaikka täytyy myöntää, että ensimmäisen kauden mainosten ilmestyessä katukuvaan ennemminkin närkästyin koko formaatista. Vannoin, etten alkaisi moista huuhaa-sarjaa seuraamaan. Toisin kävi, ja joka tiistai istuin sohvan reunalla klo 21–22 intensiivisesti ruutua tuijottamassa. Sarja yllätti todentuntuisuudellaan ja oli ihanan herkkä ja vakavamielinenkin verrattuna samaan aikaan pyörineeseen Temptation Islandiin.

Suomen Ensitreffejäkin paremmaksi osoittautui kuitenkin Ensitreffit alttarilla USA eli Married at First Sight. Seurasimme sitä yhdessä mieheni kanssa ihan intona (saikohan tätä paljastaa julkisesti? :D) kauden alusta loppuun. Yhdysvaltojen versiossa oli enemmän potkua – kuten olettaa saattaakin – kuin suomalaisessa versiossa; se näytti parien aitoja pettymyksiä, paljon flirttiä ja kutkutusta sekä työtä, jota avioliiton eteen pitää tehdä. Siinä yksinkertaisesti tapahtui enemmän kuin vähän värittömässä ja hidastempoisessa suomalaisessa versiossa.

Koska Married at First Sight sisälsi niin paljon tuttuja arkisia parisuhteen tilanteita ja syvällistä spontaania keskustelua parien välillä, sarja innoitti myös minut ja mieheni yllättävän mielenkiintoisiin keskusteluihin. Eräässä jaksossa parit pohtivat sitä, mitä he olivat joutuneet uhraamaan avioliiton eteen. Asiantuntijat nyökyttelivät, että kyllä, joistakin asioista luopuminen on välttämätöntä avioliiton myötä. Yksi pari kertoi ystävien kanssa vietetyn ajan vähenevän, toinen uskoi, ettei harrastukselle jäisi niin paljoa aikaa.

Tämä ajatus tuntui sekä minusta että miehestäni vieraalta. Emme kumpikaan kokeneet, että olisimme avioliiton takia joutuneet kieltäytymään ystävien kutsuista tai jättämään välistä harrastuskertoja. Yleisesti tunnutaan ajattelevan, että parisuhde automaattisesti haukkaa suuren palan ”oman elämän” ajasta ja että avioliitto viimeistään pakottaa kotiin nyhjäämään. Me olemme kuitenkin puolivahingossa ystävystyneet toistemme ystävien kanssa, ja kaveripiirimme ovat siten yhdistyneet. Me kumpikin menemme paljon, joko erikseen tai yhdessä isossa ystäväporukassa. Ja mikä parasta, saliharrastuksemmekin on yhteinen. Sen sijaan, että parisuhde estäisi harrastamisen, kumppani päinvastoin kannustaa silloin, ku itse ei ehkä jaksaisi.

Mutta kyllä avioliitto ja parisuhde on jotain pakottanut uhraamaan. Yksinoloaikaa on totta kai vähemmän, mutta eniten on täytynyt joustaa omista pinttyneistä tavoista ja jopa periaatteista. Minä olen joutunut opettelemaan jotkut perfektionistiset, aikaa tunneittain syövät neuroosini pois. Ennen triplatsekkasin kaiken: onko sähköpostini varmasti lähtemässä oikeaan osoitteeseen, onhan avaimet varmasti mukana, eihän jääkaapin ovi jäänyt auki kun lähden kotoa (tätä tapaa en ymmärrä itsekään) ja alkoihan työvuoroni varmasti 15.30 eikä 15.00. Kuitenkin isoin tapa, josta olen joutunut luopumaan, on liiallinen muiden ihmisten miellyttäminen ja turha vaivannäkö asioiden eteen. Sinkkuna ollessani saatoin nysvätä tuntikausia tehden mitättömiä koulujuttuja, mutta vakavan parisuhteen myötä on ollut pakko oppia tekemään asiat vähän vähemmällä kiillottamisella. 

Toisaalta, vaikka nuo tavat toivat minulle aikanaan turvallisuuden ja varmuuden tunnetta, olen nyt ihan tyytyväinen, että opettelin niistä eroon. Voiko niitäkään siis edes sanoa uhrauksiksi? Loppujen lopuksi millään kerralla, kun olen avioliiton myötä päästänyt jostain asiasta irti, elämäni ei ole muuttanut  huonompaan suuntaan enkä ole tuntenut itseäni vähemmän onnelliseksi. Jos avioliiton takia joutuu luopumaan jostain itselle tärkeästä harrastuksesta, ystävästä, tavasta tai periaatteesta, ja kokee sen takia itsensä onnettomammaksi, onko avioliitto varmasti tasapainoinen? Tai kumppanin vaatimukset oikeutettuja?

Toivottavasti tällä Ensitreffit alttarilla -kaudella syntyisi yhtä inspiroivaa keskustelua kuin Married at First Sightista ja että parit heittäytyisivät kokeiluun niin aidosti, että onnistumisista ja konflikteista tulisi samaistuttavia meille sarjan innokkaille katsojille.