Jeii,
tänään tulee taas Ensitreffit alttarilla! Olen ihan tammenterhoina kyseisestä
sarjasta, vaikka täytyy myöntää, että ensimmäisen kauden mainosten ilmestyessä
katukuvaan ennemminkin närkästyin koko formaatista. Vannoin, etten alkaisi
moista huuhaa-sarjaa seuraamaan. Toisin kävi, ja joka tiistai istuin
sohvan reunalla klo 21–22 intensiivisesti ruutua tuijottamassa. Sarja yllätti
todentuntuisuudellaan ja oli ihanan herkkä ja vakavamielinenkin verrattuna
samaan aikaan pyörineeseen Temptation Islandiin.
Suomen Ensitreffejäkin paremmaksi osoittautui kuitenkin Ensitreffit alttarilla
USA eli Married at First Sight. Seurasimme sitä yhdessä mieheni kanssa ihan
intona (saikohan tätä paljastaa julkisesti? :D) kauden alusta loppuun.
Yhdysvaltojen versiossa oli enemmän potkua – kuten olettaa saattaakin – kuin
suomalaisessa versiossa; se näytti parien aitoja pettymyksiä, paljon flirttiä
ja kutkutusta sekä työtä, jota avioliiton eteen pitää tehdä. Siinä
yksinkertaisesti tapahtui enemmän kuin vähän värittömässä ja hidastempoisessa
suomalaisessa versiossa.
Koska
Married at First Sight sisälsi niin paljon tuttuja arkisia parisuhteen
tilanteita ja syvällistä spontaania keskustelua parien välillä, sarja innoitti
myös minut ja mieheni yllättävän mielenkiintoisiin keskusteluihin. Eräässä jaksossa
parit pohtivat sitä, mitä he olivat joutuneet uhraamaan avioliiton eteen.
Asiantuntijat nyökyttelivät, että kyllä, joistakin
asioista luopuminen on välttämätöntä avioliiton myötä. Yksi pari kertoi
ystävien kanssa vietetyn ajan vähenevän, toinen uskoi, ettei harrastukselle
jäisi niin paljoa aikaa.
Tämä
ajatus tuntui sekä minusta että miehestäni vieraalta. Emme kumpikaan kokeneet,
että olisimme avioliiton takia joutuneet kieltäytymään ystävien kutsuista tai
jättämään välistä harrastuskertoja. Yleisesti tunnutaan ajattelevan, että
parisuhde automaattisesti haukkaa suuren palan ”oman elämän” ajasta ja että avioliitto
viimeistään pakottaa kotiin nyhjäämään. Me olemme kuitenkin puolivahingossa
ystävystyneet toistemme ystävien kanssa, ja kaveripiirimme ovat siten
yhdistyneet. Me kumpikin menemme paljon, joko erikseen tai yhdessä isossa
ystäväporukassa. Ja mikä parasta, saliharrastuksemmekin on yhteinen. Sen sijaan, että parisuhde estäisi harrastamisen, kumppani päinvastoin kannustaa silloin, ku itse ei ehkä jaksaisi.
Mutta
kyllä avioliitto ja parisuhde on jotain pakottanut uhraamaan. Yksinoloaikaa on
totta kai vähemmän, mutta eniten on
täytynyt joustaa omista pinttyneistä tavoista ja jopa periaatteista. Minä
olen joutunut opettelemaan jotkut perfektionistiset, aikaa tunneittain syövät
neuroosini pois. Ennen triplatsekkasin kaiken: onko sähköpostini varmasti lähtemässä
oikeaan osoitteeseen, onhan avaimet varmasti mukana, eihän jääkaapin ovi jäänyt
auki kun lähden kotoa (tätä tapaa en ymmärrä itsekään) ja alkoihan työvuoroni
varmasti 15.30 eikä 15.00. Kuitenkin isoin tapa, josta olen joutunut luopumaan,
on liiallinen muiden ihmisten miellyttäminen ja turha vaivannäkö asioiden
eteen. Sinkkuna ollessani saatoin nysvätä tuntikausia tehden mitättömiä
koulujuttuja, mutta vakavan parisuhteen myötä on ollut pakko oppia tekemään
asiat vähän vähemmällä kiillottamisella.
Toisaalta, vaikka nuo tavat toivat minulle
aikanaan turvallisuuden ja varmuuden tunnetta, olen nyt ihan tyytyväinen, että
opettelin niistä eroon. Voiko niitäkään siis edes sanoa uhrauksiksi? Loppujen lopuksi millään kerralla, kun olen avioliiton myötä päästänyt jostain asiasta irti, elämäni ei ole muuttanut huonompaan suuntaan enkä ole tuntenut itseäni vähemmän onnelliseksi. Jos avioliiton takia joutuu luopumaan jostain itselle tärkeästä harrastuksesta, ystävästä, tavasta tai periaatteesta, ja kokee sen takia itsensä onnettomammaksi, onko avioliitto varmasti tasapainoinen? Tai kumppanin vaatimukset oikeutettuja?
Toivottavasti
tällä Ensitreffit alttarilla -kaudella syntyisi yhtä inspiroivaa keskustelua
kuin Married at First Sightista ja että parit heittäytyisivät kokeiluun niin aidosti,
että onnistumisista ja konflikteista tulisi samaistuttavia meille sarjan
innokkaille katsojille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti